tiistai 27. toukokuuta 2014

Tallinnan eläintarhassa

Lahden toiselle puolelle, Tallinnaan, seilaaminen ei ole oikein enää vuosiin tuntunut siltä, että lähtisi ulkomaille. Kärsin myös jo tunteesta, että Tallinna on aivan nähty, kun siellä on käynyt useammin kuin esim. Turussa ja Tampereella yhteensä.
Matkan kestohan on nykyään lähes sama, lähtee sitten tosiaan Tallinnaan, Turkuun tai Tampereelle.

Päätimme kuitenkin lähteä ystäväni ja hänen lapsiensa kanssa viettämään päivää Tallinnan eläintarhaan, jossa lajistoon kuuluu Korkeasaaresta poiketen mm. norsuja ja sarvikuonoja!

Monilla eläimillä olisi suonut olevan paljon suuremmat tilat eläintarhassa, mutta kuten Korkeasaarikin, Tallinnan eläintarha kärsii valitettavasta rahoitusvajeesta.
Monet yritykset ovat onneksi valinneet sponsoroitavakseen jonkun eläinlajin, esim. Eckerö Line avustaa hylkeiden ylläpidossa. Muita yrityksiä olivat mm. Tallinnan vesilaitos ja DSV.
Maanantaisin sisätilat ovat suljettuina, joten meiltä jäi harmiksemme näkemättä krokotiilit sekä matelijat ja trooppisemmat linnut.
Myös petolintujen alueelle oli pääsy estettynä, mutta näimme kyllä kauempaa aidan takaa erinäisiä kotkia, jotka ovat kyllä upea näky!
Pysähdyttävin "kohtaaminen" eläintarhassa, oli aivan ehdottomasti jääkarhut.
Toisessa aitauksessa oli todella suuri urosjääkarhu, joka nousi takajaloilleen seinää vasten, ikään kuin nähdäkseen toiseen aitaukseen, jossa oli emo ja viime marraskuussa syntynyt pentu.
Takajaloilleen noussut urosjääkarhu oli niin suurikokoinen, että hyvä kun ei itku päässyt! Etenkin kun välissä oli vain heppoiset kalterit ja seisottiin parin metrin päässä! Aivan mahtava kokemus, suorastaan ikimuistoinen!













Tallinnan eläintarhaan pääsee helposti Kaubamajan edestä busseilla 6 (matka kestää 20 min).
Keskustasta pääsee myös bussilla 22 ja rautatieasemalta busseilla 7 ja 21.
Sisäänpääsy maksaa kesäkaudella aikuisilta 7 euroa/hlö, kouluikäiset/opiskelijat/eläkeläiset 4 euroa/hlö ja alle kouluikäiset lapset ilmaiseksi.
Eläintarha on avoinna touko-elokuussa klo 9-21 (lippukassa 9-19).

Suosittelen käymään eläintarhassa, jos Tallinnaan aikoo tai sitten lähtemään Tallinnaan päiväksi jo pelkästään eläintarhan takia! Aikaa kannattaa varata reilusti, sillä eläintarhassa kuluu helposti useita tunteja! Meillä meni 3,5 tuntia, eikä tosiaan edes päästy näkemään kaikkea!



Rakkaudella,
KIKU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti