perjantai 29. toukokuuta 2015

VV - Ritarit rullalla

Mietin pitkään mille vaniljaviikon päivälle sijoittaisin tämän ohjeen, sillä tämä ohje on löytänyt erityisen paikan sydämestäni. Loppupeleissä valinta oli helppo, täytyihän tämä saada julki juuri viikonloppua vasten, sillä nämä rullatut rikkaat ritarit ovat mitä parhainta erityisherkkua viikonloppuaamuihin!

Köyhät ritarit on yksi parhaimmista lohturuuista. Mulle itselleni niistä tulee aina lapsuus mieleen ja mikäs sen ihanampaa! Sen takia nämä varmaan valloittivatkin mut heti ensimmäisestä kerrasta.


RULLATUT RIKKAAT RITARIT (neljälle)

8 palaa vaaleaa paahtoleipää
2 rkl maustamatonta tuorejuustoa
½ tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
ripaus sokeria
4-8 tuoretta mansikkaa
3 palaa tummaa suklaata
1 muna
3 dl maitoa
ripaus suolaa
sokeria
kanelia
voita paistamiseen

Tarjoiluun
vaniljajäätelöä tai vaniljalla maustettua kermavaahtoa

Leikkaa leipäviipaleista reunat pois ja kaulitse niitä ohuemmiksi.
Sekoita tuorejuustoon vanilja sekä ripaus sokeria. Pilko mansikat pieniksi paloiksi ja rouhi suklaa.
Levitä tuorejuustoseosta leivän reunalle, lisää mansikat ja suklaa. Kieri rullalle.
Tee kaikki rullat valmiiksi vaikka jo hyvissä ajoin! Säilytä rasiassa, jossa ovat tiiviisti, eivätkä pääse avautumaan.

Vatkaa kulhossa munan rakenne rikki, sekoita joukkoon maito ja ripaus suolaa.
Sekoita toisessa kulhossa keskenään sokeria ja kanelia.
Kasta rullat muna-maidossa ja paista pannulla voinokareen kera.
Paistamisen jälkeen kierittele kaneli-sokerissa.

Nauti lämpimänä esim. vaniljajäätelön kera ja mansikoiden kera.




Rakkaudella,
KIKU

torstai 28. toukokuuta 2015

VV - Vanilja-herukkacupcakes

Muffinit ja cupcakesit eivät paljoa esittelyjä kaipaa, niissä vaan aina on sitä kuuluisaa jotakin! ;)


VANILJA-HERUKKACUPCAKES

75g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljauutetta tai -sokeria
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1 ½ dl maitoa
100g mustaherukoita
(½ dl vaniljakreemijauhetta)

Kuorrutus
1 prk maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
½ dl tomusokeria
½ dl kuohukermaa
1 tl vaniljauutetta
mustaherukkasosetta

Sekoita keskenään kuivat aineet eli jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri, jos käytät sitä vaniljauutteen sijasta. Soseuta mustaherukat ja paseeraa siivilän läpi, jotta saat mahdollisimman hienoa ja tasaista sosetta. Mausta makusi mukaan sokerilla.  Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, siivilöi kuivat aineet vähitellen vaahtoon ja sekoita hellästi, ettei munavaahto laske. Lisää maito, sulatettu voi, mustaherukka sose ja vaniljauute.
Voit sekoittaa mustaherukkasoseen joukkoon niin, että seos ei mene kokonaan sekaisin, vaan jää kaksiväriseksi!
Jaa taikina muffinivuokiin (käytä muffinipeltiä, jos sinulla sellainen on!) ja paista 175 asteessa noin 25 minuuttia.

Halutessasi voit lisätä vaniljaisen "sydämen", kun vatkaat ½ dl vaniljakreemijauhetta 1 ½ dl kylmän veden kanssa. Tässä tapauksessa laita jokainen muffinivuoka puolilleen taikinaa, nosta lusikalla keskelle vaniljakreemiä ja päälle lisää taikinaa.

Anna muffinien jäähtyä ja valmista kuorrutus.
Vatkaa sähkövatkaimella tuorejuusto pehmeäksi, siivilöi joukkoon tomusokeri.
Lisää kuohukerma ja vaniljauute, vatkaa seos kuohkeaksi.
Se miten lisäät mustaherukkasoseen, on oman taiteellisuutesi varassa.
Voit sekoittaa sen kokonaan kuorrutuksen joukkoon, jolloin saat ihanaa lilaa kuorrutetta. Voit myös sekoittaa sen jälleen vain osittain massan joukkoon, jolloin tulee kaksivärinen, "marmoroitu" lopputulos. Tai sitten voit lusikan avulla valuttaa pursotinpussin sisäpuolelle mustaherukka, jolloin väri tulee ulos pursotuksen myötä raitoina.


Vähän ronskin näköistä tuli tuosta mun kuorrutuksesta, mutta hei, se on taas se maku, eikä ulkonäkö!
Laitoin vaniljakreemisydämen ja se oli kyllä ihana yllätys leivoksen sisällä. 




Rakkaudella,
KIKU

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

VV - vaniljadonitsit

Nyt pärähtää tulla vaniljaa vaniljan kera!
..Mutta ei siis sillai, että se tulis heti korvista ulos.
Ettehän pelästyneet?
Jos mä aloitan uudelleen! *kröhömselvittääkurkkua*

Oletteko donitsien ystäviä? Voitte nostaa käden ylös jos olette.
Minä olen donitsien ystävä, mutta onneksi ymmärrän oman parhaani ja pystyn useimmiten ohittamaan donitsit, sillä kaikkihan me tiedetään millainen rasva-sokeri-hiilaripommi donitsi on.
Sitä paitsi, mä en yleensä osaa valita makua kuorrutetuista donitseista, joten on pakko ottaa vähintään kahta, joskus jopa kolmea eri makua.  Kaikkia on myös pakko maistaa kerralla ja jos annat pikkusormen, niin valitettavan helposti menee sitten koko käsi..
Tarjoan teille nyt auttavan käden, kohtalotoverit!


Olen aiemminkin esitellyt teille keittiön hienoutta nimeltään Donitsipelti.
Pellin avulla teet ihanat donitsit ilman ylimääräistä rasvaa, joka imeytyy donitseihin uppopaistaessa.
Sanottakoon, etteivät nämä vastaa "aitoja" donitseja, mutta voi pojat, toimivat kyllä täysin tilanteissa, joissa tarvitaan donitseja!
Hanki siis itsellesikin donitsipelti, kääri hihat ja käy hommiin!
Ei tarvitse edes vatkata mitään, ainoastaan sekoittaa!


VANILJADONITSIT

3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
1/4 tl kanelia
ripaus suolaa
1 dl piimää
1 muna
1 tl vaniljauutetta
25g voita

Kuorrutus
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta
2 tl maitoa
Strösseliä halutessasi


Sekoita ensin kuivat aineet; vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri, kaneli ja suola.
Lisää piimä, muna, vaniljauute ja sulatettu voi. Sekoita hyvin keskenään.
Laita taikina pursotinpussiin ja pursota donitsipellille.
Paista 175 asteessa 8-10 min.
Donitsit jäävät pinnaltaan vaaleiksi, mutta niiden kuuluu olla pehmeitä ja "kimmoisia".
Älä paista liian kauan! Kypsyyttä voit kokeilla hammastikulla.
Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Kuorrutusta varten siivilöi tomusokeri kulhoon. lisää vaniljauute ja maito.
Sekoita tasaiseksi.
Kasta donitseja kuorrutteeseen ja ripottele halutessasi pinnalle strösseleitä koristeeksi.


Nauti esimerkiksi hyvän kahvin tai teen kanssa.
Testiryhmämme nautiskeli näitä brunssin jälkkärinä ja toimi myös siinäkin tilanteessa oikein hyvin.


Rakkaudella,
KIKU

tiistai 26. toukokuuta 2015

VV - Dippitiistai

Tunnustan.
Olen dippailija.
Vastikään dippailin ruisnachoja tuorejuustoon.
Toisinaan dippailen kasviksia.
Tsatsiki, salsa, guacamole...
Olen myös dippaillut hedelmiä suklaaseen, kukapa ei olisi?
Dippailu vie mennessään.

Vaniljaviikko jatkaa vielä tänään hedelmäisellä linjalla ja marssittaa eteenne kevyen ja kesäisen vaihtoehdon suklaadipille; vaniljainen mansikkadippi.
Vanilja korostaa makuja ja tuo niihin tietynlaista syvyyttä, siksi se onkin tärkeässä roolissa tässä dipissä. Voitte kokeilla tehdä tämän myös ilman vaniljaa, mutta väitän, että huomaatte kyllä siitä puuttuvan "jotain".
Tämä dippi on niin helppo, että tunsin itseni hieman tyhmäksi, kun en ollut tehnyt tätä aiemmin.
Dippi oli kuitenkin niin hyvää, että annoin itselleni saman tien anteeksi ja kauhoin dippiä hedelmillä.


VANILJAINEN MANSIKKADIPPI

2 dl jogurttia
250g mansikoita
1 tl vaniljauutetta tai -sokeria
sokeria tarvittaessa maun mukaan

Hedelmiä


Soseuta mansikat, lisää jogurtti, vanilja sekä sokeri ja sekoita. Ripottele halutessasi päälle hieman vaniljasokeria.
Nauti hedelmien kanssa.




Tähän aikaan vuodesta, kun ulkona puut vihertävät hennosti, kaikki missä on mansikkaa tuntuu maistuvan kesältä. Niin myös tämä.
Mansikan tilalla voit käyttää myös esimerkiksi vadelmia, mangososetta, kirsikoita, mitä vain!
Ainiin, käytin turkkilaista jogurttia sen paksuuden takia. Jos käytätte "tavallista" maustamatonta jogurttia, voitte valuttaa sitä suodatinpussin läpi, jotta siitä tulee paksumpaa.


Rakkaudella,
KIKU

maanantai 25. toukokuuta 2015

VV - marinoidut grillihedelmät ja amarettokinuski

Vaniljaviikko alkaa grillailun muodossa!
Kevään aikana tv:ssä pyörinyt Grillikuume -ohjelma, on ollut ihanan leppoisaa katseltavaa. Siinä kilpailijat ovat reiluja ja rentoja, mutta ennen kaikkea tekevät upeaa ruokaa!
"Kaikki grillistä" -ajatus on kutkuttava, mikset todella loihtisi koko ateriaa grillin lämmössä?

Grilliruoalle on välillä myös hemmetin hankala keksiä sopivaa jälkkäriä, mansikoita ja vaniljajäätelöä kun ei aina voi syödä...
Pidän siitä, että jälkkäri grillisapuskan jälkeen on hedelmäistä ja "jauhotonta", ei siis leivonnaisia.
..Ja kaikkihan on varmasti maistaneet grillattua ananasta - miten hyvää se onkaan!

Ehdotankin kokeilemaan seuraavaa!

MARINOIDUT GRILLIHEDELMÄT JA AMARETTOKINUSKI

Erilaisia hedelmiä makusi mukaan, esim.
päärynä, ananas, persikka, nektariini, luumu...

2 rkl hunajaa
1 rkl vaniljauutetta
(tai 1 vaniljatanko halkaistuna)
½ dl kuumaa vettä

25 g voita
3/4 dl sokeria
 2 rkl amarettoa
2 dl kuohukermaa


Paloittele hedelmät reiluiksi lohkoiksi tai puolikkaiksi, riippuen hedelmien koosta.
Sekoita hunaja, vanilja ja kuuma vesi, anna hunajan liueta hetki.
Laita hedelmät laakeaan astiaan, esim. piirakkavuokaan ja kaada marinadi hedelmien päälle.
Anna maustua jääkaapissa muutama tunti.

Valmista kinuski sulattamalla voi kattilassa, lisää sen jälkeen sokeri ja annan sen sulaa.
Kun sokeri on saanut väriä, lisää amaretto ja kuohukerma.
Keittele kinuskikastiketta noin 20 minuuttia, kunnes se sakenee sopivasti.
Siirrä jäähtymään.

Grillaa hedelmät ja valele paistumisen aikana vielä marinadilla.
Nauti lämpimänä amarettokinuskin (ja jäätelön) kera.



Pikkuystäväni naali eli napakettu oli myös kylässä haistelemassa keittiön tuoksuja, lienee kylläkin ollut enempi grillimakkaran, kuin hedelmien ja kinuskin perään..


Rakkaudella,
KIKU

Vaniljaviikko on täällä!

Kuten jo aiemmin on ollut puhetta, koittaa edessänne nyt vaniljaviikko, eli viikko, joka on pyhitetty vaniljalle!
Joka päivä tällä viikolla blogiin päivittyy yksi vaniljainen resepti.
Suosittelen käyttämään aitoa vaniljaa, mahdollisuuksien mukaan vaniljatankoja tai vaniljauutetta.
Vaniljasokerikin toimii useimmissa tilanteissa vallan hyvin.
Synteettisesti valmistettua vanilliinia en rohkaise käyttämään, omasta mielestäni sen maku ei pääse lähellekään aitoa vaniljaa.

Vanilja on maailman toiseksi kallein mauste sahramin jälkeen, mutta koska vanilja on riittoisaa, nauttii se valtavasta suosiosta maailmanlaajuisesti.
Maustetta käytetään niin ruoanlaitossa, kuin kosmetiikassakin. Onpa vaniljaa käytetty joskus myös lääkkeenä, sillä sen on uskottu rauhoittavan vatsaa.
Eläinten rehuunkin saatetaan lisätä vanilliinia, koska se lisää ruokahalua.

Mikä saa meidät hullaantumaan vaniljasta?
Yksinkertaisesti sanottuna kaksi asiaa; tuoksu ja maku.
Ne ovat ainutlaatuisia.

Kun kokeilette tämän viikon reseptejä, pysähtykää tuoksuttamaan vaniljaa, se on aromaterapeuttisen ihanaa.


Ainiin, tämän päivän vaniljaresepti ilmestyy klo 14.00!


Rakkaudella,
KIKU

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Höyryissä

Maaliskuussa innostuin ystäväni kanssa bambuhöyryttimestä ja sen kertainen kokeilevan keittiön onnistuma siivitti meidät uuteen yritykseen.
Tällä kertaa vaaleaa kalaa, kasvisnyyttejä ja tuplajälkkäri, oh yes!










Ainekset oli yksinkertaiset ja maltilliset. Käyttämämme kala oli kuhaa fileinä ja nyyttien kaali oli kiinankaalia.
Nyyteissä chiliä ja neilikkaa oli turhan paljon, ne kaipaavat tuotekehittelyä, mutta toi kala, oih!
Ihanan raikasta ja maukasta!

HÖYRYTETTY KUHA ITÄMAISITTAIN

4 kuhafilettä (1 per ruokailija)
soijakastiketta
rypsiöljyä
3 valkosipulin kynttä
inkivääriä
kevätsipulia tai purjoa
1 sitruuna


Silppua valkosipulit, noin 4 cm pala inkivääriä ja kevätsipulia parin desin verran.
Viipaloi sitruunat.
Aseta kalat höyryttimeen leivinpaperin päälle, pirskottele hieman soijakastiketta ja suolaa kaloille.
Jaa tasaisesti kalojen päälle valkosipuli, inkivääri, kevätsipuli sekä sitruunaviipaleet.
Höyrytä 3-5 min ja voilà!

Vinkki!
Kalan kanssa käsi kädessä kulkisi mainiosti salaatti

Jälkiruokana oli mangoa kahdella tapaa.
Mangolassi mausteilla ja paistettua mangoa.
Molemmat olivat hyviä, mutta mangolassi on aina säväyttänyt mua ja paljon!

MANGOLASSI MAUSTEILLA

1 prk Bonne mangososetta
4 dl maustamatonta jogurttia
1 prk kuohukermaa
1 dl sokeria
3/4 rkl kanelia
2 tl sahramia


Aloita laittamalla sahrami likoamaan tilkkaseen vettä.
Laita blenderiin jogurtti, kuohukerma ja mangosose, pyöräytä reilusti menemään.
Kerma saa ilmaa ja vatkaantuu, näin juomaan tulee kuohkeampi rakenne!
mausta sokerilla, kanelilla ja laita vielä sahrami vesineen kaikkineen mukaan.
Sekoita vielä blenderillä hetki, kaada laseihin ja nauti kylmänä!

Vinkki!
Tarvittaessa laita blenderiin myös hieman jäämurskaa, jotta saat juomasta viileän.


Höyryttämisestä jäi jälleen todella hyvä mieli ja jos tuollainen bambuhöyrytin jossakin tulee mua vastaan, niin eiköhän tule hankittua kotiin.
Seuraava kikkailu/kokkailuhetki on sovittuna, silloin on tarkoitus siirtyä höyryttämisestä makkaran tekoon, jaiks!


Rakkaudella,
KIKU

perjantai 15. toukokuuta 2015

Lahja vauvalle

Meinasin laittaa otsikoksi "vauvalle sopivat cupcakesit", mutta eiköhän joku olisi siinä tapauksessa odottanut näkevänsä täällä jotenkin supererikoisesti tehtyjä leivonnaisia, jotka jollakin ihmeen kaupalla sopisivat vauvalle.
Onhan nykyään saatavilla vauvan "teetäkin", mutta ei lähdetä siihen aiheeseen ollenkaan, muuten saattaa paisua keskustelu liian suureksi ja karata myös käsistä.

Vaippakakkuja on nähty jo useiden vuosien ajan, nyt eteeni pöllähti cupcakesit ja pakkohan niitä oli kokeilla!




Varsin söpöthän niistä tuli, vielä kun löysin leivoslaatikon himasta, niin avot!
Farkut oli hankala kääriä nätisti ja olisinkin saattanut jättää ne pois, elleivät olisi olleet niin söpöt!
Muutenhan tuossa on kaksi pitkähihaista, pilkullista bodya sekä yhdet trikoohousut.
Niin ja tietysti yhteensä kaksi paria sukkia!
Toiset sukat oli muuten varsinainen löytö, ihastuin niihin aivan samantien!


Cupcakesien teko vauvanvaatteista ei ole vaikeaa, mutta jos kaipaat ohjetta, videosta "How to make Onesie Cupcakes for Baby Shower" on varmasti hyötyä!



Rakkaudella,
KIKU

tiistai 12. toukokuuta 2015

Finnair Skywheel

Viikonloppuna olimme kauniissa aurinkoisessa säässä nauttimassa maisemista meren äärellä Helsingissä.
Katajanokalla, Kauppatorin vieressä, sijaitsee maailmanpyörä, jonka kyydissä voit parhaimmillaan nähdä Tallinnaan asti.
Hinta oli suolainen, 12 euroa per aikuinen, ja kierros kesti noin 10 minuuttia.
Vaunun kyytiin mahtui helposti neljä aikuista.
Suopean sään ansiosta näkymät olivat hyvät, vaikka ennemmin suosittelen kyllä kaikille Linnanmäen Helsinki-pyörää sekä ennen kaikkea Linnamäen Panoraamaa, joka on maksuton laite!

Tässä muutamia näkymiä Skywheelin vaunun kyydistä, sinertävien lasien takaa.






Maisemien katselun jälkeen alkoi jo masu kurnia ja suunnattiin Syö Helsinki! -viikkojen myötä Memphisiin burgerille.
Hintansa arvoinen ja maistuva, nyt sitten vaan arpomaan, missä kaikkialla muullakin ehtii käydä syömässä koko rahan edestä!
Lista mukana olevista ravintoloista löytyy täältä.



Rakkaudella,
KIKU

maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäivänä syötiin

Tänä vuonna kokeiltiin jälleen suorittaa työnjako ja valmistaa ruokalajit sen mukaan.
Tässä kohtaa heti mainittakoon, että työnjakoa kokeiltiin myös joitakin vuosia sitten, jolloin jälkkärivastaava ilmestyi paikalle vasta jälkiruoan aikoihin mukanaan Pullava-pullapitko.
Rima oli matalalla, mutta samoin oli myös mun luottamus siihen, että tämä onnistuu.

Onneksi kuitenkin vuodet on kasvattaneet noista mun veljistä miehiä ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin!


Työnjako ja tarjottavat:

Alkuruoka
Saaristolaisleipää ja lohitartaria
Pake

Pääruoka
Voissa paistettua ahventa
Sandefjordin kastike
Kasvislisuke (Ratatouille)
Kiku

Jälkiruoka
Hedelmäsalaattia
Granolaa
Vaniljakastiketta
Junnu

Jälkiruoan suhteen on myös mainittava, että tarjoilukupit on Junnu itse tehnyt lasisista säilykepurkeista.
Tästä aiheesta tullaan kuulemaan varmasti vielä lisää, sillä Junnun työpaja työstää tällä hetkellä mamalle kynttilänjalkoja viinipulloista.

Etenkin alkuruoka oli todella herkullista!
Pake on nyt useamman kerran jo yllättänyt mut todella positiivisesti kokkailuillaan, vaikka ylipäänsä on ihanaa nähdä miten nuori mies on oivaltanut, ettei ruoanlaitto ole vaikeaa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin ei kuitenkaan syöminen loppunut, sillä matka jatkui meidän ruokapöydästä mummilan ruokasaliin.
Mummi oli tilannut multa kakun ja äidin toiveesta se oli tiramisua.



Massu hymyili äitienpäivänä.


Rakkaudella,
KIKU

lauantai 2. toukokuuta 2015

Vapun jälkeen


Muunmuassa tällaisissa tunnelmissa meni meillä vapun aatto ja vapun päivä.
Juhlinta oli täynnä hyvää ruokaa; aattona oma suosikkini oli ankka salaattipedillä ja vapun päivänä säväyttivät ribsit sekä hedelmäinen avocadosalaatti.
Jos ette ole vielä huomanneet, niin ruoka yleensä näyttelee todella suurta osaa jokaisessa juhlassa ja illanvietossa, mitä meillä päin vietetään ;)
Helmikuussahan me alettiin mamman kanssa jo suunnittelemaan juhannuksen syöminkejä...

Nojoo, se siitä ruoasta, tulee muuten nälkä, jos liikaa jää haaveilemaan.
Naamareihin olin törmännyt netissä jo alkuvuodesta ja tietysti se oli päätynyt heti selaimen suosikeihin.
Sen verran helposti pahvilautasista nuo sai aikaiseksi, että tässähän täytyy alkaa ideoimaan lisää eläimiä! Panda, orava, leijona, apina...
Alkuperäinen kuva tässä linkissä ja minun aikaansaannokseni alla.


Ankkaa on tulossa jossakin muodossa tännekin esille myöhemmin, samoin eilisen jenkkiaterian jälkiruokaan "rullatut ritarit" pääsette tutustumaan muutaman viikon sisällä vaniljaviikon myötä.

Ihanaa alkanutta toukokuuta, tuokoon se jo tuulahduksen kesästä meille kaikille!



Rakkaudella,
KIKU