maanantai 19. toukokuuta 2014

Paratiisin naiset

Meillä maalla puhutaan monista ihmisistä talon nimellä, eikä välttämättä sukunimellään. Näin on helpompi pysyä kartalla siinä missä kukin asuu, etenkin kun vanhemmat sukupolvet alkavat hiljalleen väistyä ja vanhat sukutilat ja -talot myydään suvun ulkopuolelle.

Minä ja äippä asutaan talossa nimeltä Paratiisi. Nimi tulee vieressä sijaitsevasta Paratiisinmäestä ja olipa aikoinaan tuossa metsän siimeksessä Paratiisinpeltokin.
Joka tapauksessa mun mielestä on ihanan kornia, että me asutaan Paratiisissa.

Jokin aika sitten huomasin Google Mapsissa ominaisuuden, josta näet tietyn paikan koordinaatit. Tsekkasin tietysti siinä huvikseni mitkä koordinaatit löytyvät meidän kotiosoitteella ja saman tien idea iski kuin salama kirkkaalta taivaalta! Painan kangasväreillä meille mutsin kanssa tiimipaidat, joista käy ilmi kotipaikka! (Ihan kuin kukaan kylältä ei muka tietäis keitä me ollaan......)
Vuosia sitten Seppälän alennusmyynnistä ostamani kaksi valkoista hupparia saisivat viimein käyttöä!

Tein wordilla sopivalla fontilla tekstit ja tulostin ne. Etsin myös tarpeeksi simppelin, mutta silti näyttävän kuvan paratiisilinnusta ja tulostin senkin.
Jäljensin tekstit ja kuvan kalvolle ja leikkasin mattoveitselle ääriviivoja pitkin. Näin sain sabluunat! Sitten ei muuta kuin tuputtelemaan kangasväriä pintaan.



Kuvista on sutattu osa koordinaateista, ettei turhan innokkaiden fanien tarvitse ilmestyä oven taakse! ;D

Äidin paita on myös valkoinen, samoilla painatuksilla, mutta itsessään se on eri mallinen. Mulla on tuo savupiippukaulus, äiskällä on huppu. Edessä äiskällä on myös pienet rypytykset rinnan päällä.
Viime keskiviikkona mölkkykentälle mennessä piti tietysti vetästä uudet hupparit päälle ja paljonhan ne huomiota herätti! Muutama marttasisar ei jopa meinannut hevillä käsittää että mä olen ne itse tehnyt, vaikka voin kyllä sanoa että missään nimessä jälki ei ollut ihan priimaa, vaikkakin enemmän kuin vain menetteli!



Rakkaudella,
KIKU

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea! Ja tyylikkäät on hupparit. Ei liikaa kuvaa ja tekstiä. Tostahan vois vaikka kehitellä kummipojalle jotain vastaavaa, he kun asuvat Käpälämäessä.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, pakkohan tuollainen on käyttää hyväkseen! Käpälämäki, aika huippu! :D

      Poista