maanantai 5. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste Facebookissa

Viime viikkoina Facebookissa on jyllännyt arkikuvahaaste, jossa on tarkoitus joka päivä laittaa esille kuva, joka kertoo omasta arjesta sinä päivänä. Näin tehdään viiden päivän ajan ja samalla haastetaan kavereita mukaan jakamaan arkeaan.
Todella mielenkiintoisia kuvia on nähty, mutta muutamien kohdalla on ollut havaittavissa myös suoranaista oman arjen kaunistelua.
En ole jakanut omaa normaalia arkeani facebookissa, koska jaan jo muutenkin paljon elämäni sisältöä siellä ystävilleni. Arkeni on myös kaukana normaalista työssäkäyvän ihmisen arjesta, enkä halua milläänlailla brassailla sillä miten päiväni kuluvat.
Jokaisella on varmasti omat mielikuvansa työttömän arjesta, joko niin että makoillaan päivät pitkät tai sitten kyllästytään neljän seinän sisään.

Korjatakseni hieman mielikuvaa mun arjesta, raotan nyt teille hieman verhoa mun hyvin tavallisesta maanantaipäivästä.

Toukokuu ei näytä parhaimpia puoliaan, sillä aamulla puoli yhdeksältä näkymä ikkunasta ulos on tällainen:


Laitan aamupalan tulemaan ja listaan ylös viikon ohjelmia ja puuhia. Ei onneksi näytä olevan kovin kiireinen viikko tiedossa, vaikka A4-paperi nopeasti täyttyikin tekstistä, vaan ehdin panostamaan bloggaamiseen ja puuhasteluun. Viikon ajan olen juonut päivittäin pienen annoksen Aloe Vera -juomaa, eikä se unohdu tänäkään aamuna. Vatsan toiminta on kenties tasaisempaa kuin ennen, mutta muuta muutosta en ainakaan ole vielä huomannut. Toki kuulemma ensimmäinen pullollinen vasta poistaa kuonaa elimistöstä ja toinen sekä kolmas pullo alkavat rakentamaan sitä hyvää ja vahvaa sisusta kehoosi. Katsotaan mitä käy! :)


Päätän katsoa koneelta loput kaksi jaksoa minisarjasta Hatfields & McCoys, joka alkoi sunnuntai-iltana Yleltä, sillä malttamattomuuteni puskee vahvasti pintaan näin heti maanantaiaamuna.
Sarja perustuu tositapahtumiin, sijoittuu 1800-luvun puolivälin ja lopun Yhdysvaltoihin, kertoen kahdesta suvusta, jotka ajautuvat sisällissodan jälkeen ilmiriitaan ja alkavat ottaa toisiaan hengiltä luoden aikamoisen kostokierteen.
Sarja koukutti ja siinä oli loistavia roolisuorituksia, mutta oli hetkiä, jolloin katsominen teki pahaa, sillä niin tyhmiä valintoja siinä hahmot tekivät. Eläydyin täysin sarjaan ja elin hahmojen mukana välillä nieleskellen kyyneleitä.

Naapurin rouva palauttaa kakkukuvut, kertoo juhlien onnistuneen ja kakun maistuneen kaikille. Hieno onnistuminen multa, olen tyytyväinen!
Keitän perunat ja lämmitän lihapataa lounaaksi, syön koneen vierellä samalla kun lataan kamerasta kuvat koneelle. Käyn läpi kuvat ja kirjoitan ensimmäisen tekstin. Syötyäni alan puuhastelemaan korurasiaa, otan kuvia ja mietin tekstiä. Saatuani korulaatikon tuunauksen valmiiksi hymyilen, hitsit että siitä tulikin hyvä ja kätevä! Laitan myös korviini korvikset, joiden omistamista en edes muistanut!

Laitan välistä pyykkikoneen ja tiskikoneen pyörimään, ajatus puhtaista lakanoista illalla nukkumaan mennessä on sydäntä lämmittävän ihana!
Kirjoittelen lisää tekstejä valmiiksi blogiin ja ajastan ne ilmestymään sopivin väliajoin. Mietin samalla muita puuhasteluja, joita voisi jakaa blogissa.
Iltapäiväteen aika koittaa ja mieli tekee teen kylkeen jotain makeaa. Muistan että pakastimessa on valmiina pursotinpussissa italialaista marenkia, jota jäi tehdessäni taannoin sitruuna-marenkipiiraita ilman uunia.
Kaivan kaapista kuivahtaneita, mutta säästämiäni suklaakakkusia, tai onko ne keksejä, en oikein edes osaa tarkalleen sanoa.. Sipaisen päälle hillopurkin pohjalta aprikoosihillon jämät ja asetan päälle muutamia pakastevadelmia, joita kerättiin viime kesänä mummilan puutarhasta. Viime viikolta jäänyttä ranskankermaakin on hieman kaapissa, joten laitetaan hieman sitäkin vadelmien päälle. Vielä ripaus vaniljasokeria ja marenki on valmiina pursotettavaksi leivosten päälle. Tohottimella hieman rusketusta pintaan ja ei muuta kuin ääntä kohti. Suklaa"kakku"+vadelmat+marenki=aina hyvä yhdistelmä!



Välillä kun on aikaa oikein kunnolla nauttia iltapäiväteestä, tykkään tehdä sen kunnolla. Haudutan teepannuun hyvää irtoteetä ja katan kauniin kupin pöytään. Tällä kertaa pannussa oli Saksasta tuomaani Golden Nepal -teetä.



Loppupeleissä meidän ruokapöytä näyttää tältä, kun äiti tulee kotiin ja mä olen koko aamupäivän touhunnut omia puuhiani pöydän ääressä. Mun mittapuulla pöytä on erittäin siisti!
Odottelen lähes malttamattona että askarteluhuoneen (Junnun entinen huone) saisi lopulliseen kondikseen, jotta voisin siirtyä puuhastelemaan sinne pöydän ääreen.


Äidin kanssa vaihdetaan päivän kuulumiset, käyn laittamassa lakanat pesukoneesta kuivausrumpuun ja jatkan touhujani. Olen tähän mennessä kuluttanut blogiin liittyviin puuhiin noin neljä tuntia.
Rauhotun hetkeksi television ääreen katsomaan Voicea (Yhdysvaltojen versiota) ja syömään iltapalaa, ennen kuin kirjaan tänne ylös viimeisimmät tekstit ja ideanpoikaset.
Kaverin kanssa soitellaan vielä kuulumisia ja ilta alkaa olla täysi.
Käyn läpi huomisen ohjelman, johon sisältyy muunmuassa se, että Junnu tulee klo 12 ja hänelle pitää olla kuulemma ruokaa silloin tarjolla. Illemmalla on Marttoihin liittyvä palautepalaveri ja sitä varten pitää valmistautua, mutta ne on huomisen murheita ne.

Loppupeleissä blogin parissa vietetty aika hurahtaa lähemmäs kuutta tuntia, eli tänään ajallisesti blogin pitäminen on käynyt lähes työstä. Kuvia on ladattu koneelle päivän mittaan sadan kappaleen verran ja siltä kyllä tuntuukin! Tuottelias päivä ruokapöydän ääressä on takana ja nyt voi hyvillä mielin sujahtaa puhtaisiin lakanoihin odottamaan uutta päivää.

Tässä kuussa on luvassa muuten paljon päivityksiä ja ounastelen että entistä enemmän tulee tee-se-itse -juttuja!

Kauniita unia, oman kullan kuvia!


Rakkaudella,
KIKU

2 kommenttia:

  1. Kiva teksti! Arkihaaste osui FB:ssa kohdalleni kahdesti ja ihan kiva oli miettiä, että mitä kaikkea sitä omaan arkeen kuuluukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, omaa arkea harvemmin pysähtyy miettimään! Kai tämä arkihaaste kuvastaa hyvin nykyajan trendejä, kuten hidastamista ja hetkessä läsnäolemista! Ei voi valittaa, hieno juttu ollut seurata! :)

      Poista