maanantai 5. toukokuuta 2014

Pikkuhirviö

Kummipoitsu oli meillä viikonloppuna yökylässä ensimmäistä kertaa ever ja meillähän oli lystiä!
Saunottiin, kylvettiin, syötiin hyvää ruokaa (ja pähkinöitä!), juotiin simaa, leikittiin, ulkoiltiin, mutta ennen kaikkea fiilisteltiin Herra Hakkaraista!
Jos joku ei kyseistä herraa tunne, niin Herra Hakkarainen on hahmo Mauri Kunnaksen kirjoista.
Hakkarainen kävelee unissaan ja tekee jos jonkinlaisia urotöitä tietämättään.
Junnu jo aikoinaan diggasi Herra Hakkaraisesta hirveästi, joten meillä löytyy kyseinen herra mm. pehmoversiona! Päiväunillekin piti jo kummipojan saada tuo Hakkarainen kainaloon, siinä ne sitten vierekkäin nukkuivat.





Jossain kohtaa mulle välähti jostain muistin syövereistä, että mullahan on olemassa pyjama poikaa varten! Olin hankkinut pyjaman jo reilusti yli vuosi sitten odottamaan sopivaa hetkeä ja kuinka ollakaan tämä hetki oli täydellinen! Jopa täällä blogissa oli tuo alempana oleva kuva pyjamasta ja maininta siitä kenelle pyjama olisi menossa.
Mun mielestä se oli dinopyjama, mutta poika kiljui pyjaman nähdessään: "HILVIÖASUUUUU!"
Kokokin oli juuri täydellinen, ei oltais voitu kumpikaan olla tyytyväisempiä!



"Pikkuhirviö" veti onnessaan rundia ympäri meidän keittiötä ja olohuonetta, hyppi, pomppi ja pyllähti maahan. Kantoi myös pientä vihreää muovijakkaraa päänsä päällä ja huusi: "JAKKALAHILVIÖÖ".
Priceless!

Eka yökyläily meni kaikin puolin nappiin ja nyt tämä valveutunut (tai ainakin yrittää olla) kummitäti selailee meidän Mauri Kunnas -kirjavalikoimaa, jotta löytyisi ens kerralle uutta hauskaa luettavaa!


Kaiken kaikkiaan meidän yökyläilyn pääpiirteet voisi tiivistää tähän kuvaan:




Rakkaudella,
KIKU-kummi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti