perjantai 23. toukokuuta 2014

Häävieraana

Toukokuu näytti parhaat puolensa, kun hyvä ystäväni lipui avioliiton satamaan säteillen kilpaa auringon kanssa. Vihkiminen oli Espoon Tuomiokirkossa ja juhlat Nuuksion Majalla, joka nimestään huolimatta oli upea kartanomainen miljöö ihanasti kukkivine hedelmäpuineen.

Päivän suurin yllätys oli ehdottomasti morsiusparin kyyti kirkolta juhlapaikalle, sillä vain sulhanen bestmaneineen tiesi siitä etukäteen. Morsiamesta oli kyytiä odottaessa aistittavissa pientä hermostuneisuutta ja kuuleman mukaan mielessä oli käynyt jopa epäilyksiä siitä, että kuljetuksen kanssa on sattunut jonkinlainen virhe tai kuski on unohtanut. Tämä odottelu oli toki kaikki osa show'ta ja vihdoin helikopteri kaarsi kirkon pihamaalle. Voitte uskoa että kaikkien ilmeet olivat melkoiset, eikä missään nimessä morsiamen ilme vähiten!



Olin pukeutunut Espanjasta löytämääni mekkoon.



Tukka oli laitettu ihanaa lettikampausohjetta hyödyntäen.
Ihan hyvin onnistui ensimmäiseksi kerraksi, olen tyytyväinen.

Häät olivat ihanat, ruoka hyvää ja bändi loistava!


Rakkaudella,
KIKU

1 kommentti: