lauantai 26. huhtikuuta 2014

Matkaterveiset

Reissusta on palattu ja selvitty!
Lyhyesti summaten; Espanjassa oli mukavaa, mutta lyhempikin aika mummun seurassa olisi riittänyt.

Sitten pidemmän kaavan mukaan: majoituimme sukulaisten omistamaan huoneistoon Torremolinoksessa, tarkemmin ottaen El Pinillon kaupunginosassa.
Asunto oli kaksio, kooltaan meille sopiva. Parveke oli tien puolella ja siitä käynti isolle kattoterassille. Sisäpihalla oli pieni pyöreä allas (lapsille) sekä toinen isompi, ehkä peräti 4x8 metriä kooltaan oleva allas.
Lähimmälle juna-asemalle oli 600 metriä ja merenrantaan noin 800 metriä.
Lähijunalla, joka kulki väliä Malaga-Fuengirola, pääsi lentokentältä El Pinillon asemalle vartissa ja liput maksoivat 1,75 euroa/henkilö. Todella kätevä, edullinen ja helppo tapa kulkea!
Junaa käytimmekin ahkerasti, sillä kävimme molemmissa päissä, sekä Malagassa että Fuengirolassa.

Kelit olivat kahta sadepäivää lukuunottamatta aurinkoiset, mutta noina sadepäivinäkin lähdimme kyllä ulos.
Ulkona syömisen kanssa hieman mokattiin, sillä tovin ihmeteltyäni ruoan heikkoa tasoa muistin vasta, että aina pitäisi etsiä ravintolaa hieman sivummalta, ei siitä pääkadun varrelta! Loppureissusta ruoka jo maistuikin, etenkin Torremolinoksen keskustassa sijainneessa intialaisessa ravintolassa!

Ostoksia tuli tehtyä PALJON. Oli suoranainen ongelma jo, että miten saan kaikki koneeseen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Nyt pyörii ensimmäinen koneellinen pyykkiä ja olohuoneeseen levitetystä matkalaukusta on jo puolet purettu pois. Tuliaisetkin on jo toimitettu eteenpäin kaikille asianomaisille.

Lomalta oli ihana palata kotiin, lepäämään.
Akut ovat kyllä latautuneet ja ihanaa huomata miten täällä on kevät ottanut aimo harppauksen eteenpäin mun poissa olessa! Puissa on silmut, kukat puskevat kilvan esiin maasta ja meilläpä on jo monilla pelloilla harsot päällä. Espanjasta mukana tuomani lämpö ja aurinko myöskin näyttävät puhkuvan voimaa, ihanaa!

































Rakkaudella,
KIKU

2 kommenttia:

  1. Kivoja reissukuvia :) Näittekö muuten Benalmadenan rantakadulla miestorsoa (päätön, alaston harmaa patsas)?? Se jäi jotenkin mieleen 6 vuoden takaiselta Espanjan reissulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista ainakaan että oltais nähty.. :D Käveltiin rantakatua enempi Torremolinokseen päin, voi olla siis ettei oltu just niillä nurkilla :)

      Poista