keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Lautasliinaorigamit

Origami on japanilaista paperintaittelua, jota voi pitää taiteena.
Suosituin origamiaihe lienee kurki ja japanilaisen uskomuksen mukaan kun taittelet tuhat kurkea, saat toivoa jotakin ja kurki toteuttaa tämän toiveesi.
Origami koostuu kahdesta japaninkielen sanasta; oru - taittaa ja kami - paperi.

Lautasliinojen taittelu vetää tänä päivänä jo vertoja origameille, sillä mallien kirjo on lähes loputon.
Itse pidän tällaisesta näpertelystä ja teinkin kuvalliset ohjeet, miten voitte taitella pääsiäiskattauksissa nähdyt mallit: pupu, lautasen alle taittuva viuhka sekä lumpeen kukka.
Lisää malleja löytyy esimerkiksi Duni Suomi.

PUPU

Aloita lautasliinan taittelu suorakulmion muodosta.
Mulla oli valmiiksi tähän malliin taiteltuja lautasliinoja, mutta neliönmuotoisistakin lautasliinoista saat aikaan tämän lähtökohdan, kun avaat lautasliinan eteesi pöydälle kuvapuoli alaspäin ja taitat kaksi pitkää reunaa keskelle, esim. yläreunan ja alareunan, ja sen jälkeen taita paperin vielä keskeltä. Oliko toi ymmärrettävää..?

Joka tapauksessa, kun olet pisteessä, että sinulla on lautasliina taiteltuna suorakulmion muotoon, taita molemmat päät alaspäin keskitaitteen kohdalta, kuten kuvassa.



Taita sitten molemmat alareunat ylöspäin kolmioksi.


Saat aikaan neliön!


Taita molemmat sivut keskiosaa kohden.


Nyt muoto muistuttaa jota kuinkin leijaa.


Käännä lautasliina ympäri.


Taita alaosan kärki suoraan ylöspäin.


Käännä lautasliina jälleen.


Käännä reunoja ympyrän muotoon ja sujauta toinen alakulma ulkoreunalla olevaan "taskuun".


Pupu näyttää takaosasta tällaiselta


Pörhi korvia sekä häntää, voilá!



VIUHKA

Avaa lautasliina kokonaan eteesi (neliöksi) kuvapuoli alaspäin. Lähde taittelemaan alakulmasta vastakkaista kulmaa kohti.




 Melkein valmis..


Taita viuhkan toinen pää lautasen alle ja "pörhistä" tarvittaessa päälle jäävää osaa.




LUMME

Aloita jälleen kokonaan avatusta lautasliinasta, joka on asetettu pöydälle kuvapuoli alaspäin.



Taita kulmat keskelle.


Taita vielä toistamiseen kaikki kulmat keskelle.


Käännä lautasliina ympäri ja käännä jälleen kulmat kohti keskustaa.


Pidä kiinni keskiöstä ja vedä alapuolelta kulmia ylöspäin, näin kukan teränlehdet alkavat muodostua.


Olet saanut nyt aikaan neljä terälehteä, mutta nosta vielä neljä lehteä lisää! Tästä kuvasta näet kukan alapuolen, jossa näkyy loput ylösvedettävät terälehteä.


Pidä edelleen kiinni keskiöstä ja vedä ylös loputkin terälehdet.


Loppujen lopuksi sinulla on monikerroksinen kukka, jossa on yhteensä kahdeksan terälehteä.


Ei muuta kuin sorminäppäryyttä kehittämään ja perhettä sekä tuttavia ihastuttamaan näillä lautasliinataitteluilla!




Rakkaudella,
KIKU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti