sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Ikivanha suosikki

Pizza lienee tunnettu jo 200-luvulla eaa.
Se onkin levinnyt ympäri maailman Lähi-Itää ja Aasiaa myöten, joskin monet maat ovat lisänneet pizzan päälle aina jotain omaansa.
Suomessa pizzapohja voidaan tehdä rukiista ja päälle laittaa poron lihaa, Intiassa taas pizzan täytteenä saatetaan käyttää currya tai tandoor-maustettua kanaa.

Pizzalla on monesti hieman huono maine rasvaisena ja epäterveellisenä pikaruokana.
Kotona tehtynä pizza on kuitenkin kaukana tästä!

Aloita pizzapohjan teko hyvissä ajoin, jos tavoittelet ihanan ohutta ja rapeaa pohjaa! Tällä ohjeella tulee neljä isoa pyöreää pizzaa tai kolme uunipellillistä.

Pane kulhoon ½ dl vettä, 7 g hiivaa tai 1 tl kuivahiivaa, hyppysellinen sokeria ja 2 rkl jauhoja. Jätä viideksi minuutiksi pöydälle, kunnes seos alkaa kuplia.
Lisää sitten 3 dl vettä, 1½ tl suolaa, ja puolet (3½ dl) jauhoista. Sekoita tasaiseksi massaksi ja jatka vaivaamalla taikinaa. Lisää vähitellen joukkoon lisää jauhoja (3½ dl). Taikinan kuuluu jäädä kosteaksi ja hieman löysäksi.
Taikinaan tulee siis yhteensä n. 7 dl jauhoja.
Kohota taikinaa ensin liinan alla noin tunnin ajan.

Jauhota työtaso, vaivaa taikinaa kunnes se on sileää ja elastista. Tee siitä sitten neljä (tai kolme) samankokoista palloa ja pane ne tunniksi kohoamaan kevyesti öljytyn leivinpaperin päälle.
Kohotuksen jälkeen kaulitse pizzapohjat ohueksi.

Tämän pohjan tekoon menee siis helposti 2 ja ½ tuntia, mutta se on ehdottomasti vaivan arvoista! Sitä paitsi tekeminen ei kuitenkaan vaadi paljoa! Sillä aikaa kun taikina kohoaa, olet vapaa tekeään mitä vain.

Paista pizza 250-asteessa uunin ALALÄMPÖÄ käyttäen n. 15-20 min. VINKKI! Uunin lämmetessä laita uunipeltikin uuniin lämpeämään, näin pohja alkaa kypsyä nopeammin uunissa ja paistuu kauniisti!

Älä tee sitä suurinta virhettä ja laita liikaa täytteitä pizzaan! Siinä kohtaa ei hyvä heilu!
Paras pizza tulee hyvästä, ohuesta pohjasta ja sopivasta määrästä laadukkaita täytteitä ja maukasta juustoa.
Suosittelen käyttämään tomaattimurskaa pohjalla, yrteillä maustettu tai chiliä sisältävä ovat molemmat kokeilemisen arvoisia!

Tässä kinkkua, salamia, tuoreita herkkusieniä ja ananasta.

Hyvä vaihtoehto pääsiäiselle, kun lammas alkaa kyllästyttämään! ;)
Sopii illanistujaisiin kaveriporukalla tai perheen kanssa tehtäväksi!
Hyvää punaviiniä jos kaipaatte pääsiäisen pyhille, niin en voi olla suosittelematta uutta henkilökohtaista suosikkiani Campo Viejo Crianza 2010 (10,99 €)
Alko suosittelee sitä naudan, porsaan sekä grilli- ja pataruokien kanssa, mutta kyseinen viini sopii mun mielestä erittäin hyvin  myös seurusteluviiniksi sekä juustojen ja tapasten seuralaiseksi!


Rakkaudella,
KIKU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti