torstai 13. helmikuuta 2014

Menneen talven jäälyhty

Lunta kun ei ole ollut tänä talvena nimeksikään, niin ei voi tehdä lumilyhtyä.
Jäljelle ei jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin tekaista jäälyhty!
Perinteisiä tapoja tehdä jäälyhty, on esimerkiksi jäädyttää vettä ämpärissä niin, ettei vesi jäädy kokonaan, vaan keskelle jää tila kynttilälle.
Samaa ideaa noudattaen voi jäädyttää lyhdyn myös huuhdeltua maitotölkkiä muottina käyttäen.

Olin kuitenkin hamstrannut jo syksyllä vesi-ilmapalloja kotiin, jotta saan tehtyä hieman erilaisen jäälyhdyn ja aiemmin tammikuussa pakkasten pakkuessa tilaisuus vihdoin tarjoutui!



Pallojen jäätymiseen meni noin 10-12 tuntia, toisin sanoen jäädytin yön yli.
Sitten seurasi se vaihe, jota en ollut ajatellut ihan loppuun asti; kokoaminen.
Sehän oli tietysti lähes tulkoon mahdotonta. Jos haluatte saada mielikuvan tästä, niin koittakaa pinota marmorikuulia, sama tilanne! Yritin jäädyttää niitä kiinni toisiinsa, mutta ei siitä tullut mitään. Olisi pitänyt rakentaa varmaan jonkunlainen tukirakennelma, mutta mun mielenkiinto ja kärsivällisyys eivät kestäneet. Päätin jäädä odottelemaan sellaisia kelejä, että voisin käyttää suojalunta apuna kasaamisessa.
Nyt on plussakelit läpi vuorokauden ja mun jääkuulat on sulaneet, joten se siitä lyhdystä.
Kaunis ajatus, toteutus vain hieman kosahti.

Kuulista tuli kyllä upeita, pitää vain hylätä ajatus koota niistä lyhty ja käyttää niitä pihakoristeina muuten vaan.
Ensi talvena käytän ehdottomasti karamellivärejä veden värjäämiseen, jotta saan värikkäitä jääpalloja, näyttävät epäilemättä mielettömän upeilta hankea vasten!


Rakkaudella,
KIKU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti