maanantai 17. helmikuuta 2014

4-vuotiaan pojan gluteeniton autokakku

Naapurista tuli tilaus synttärikakulle (toinen siis viime viikonlopulle junnun kakun lisäksi), kun kummipojan isoveljen 4-vuotissynttäreitä vietettiin. Pyyntönä oli gluteeniton kakku, muuten vapaat kädet.
Poika toivoi autokakkua, mutta koska viime vuonna oli auton muotoinen kakku, päädyin kilparatateemalle. Joku taitavampi ja paremmilla hermoilla varustetttu olisi tehnyt pikkuautot marsipaanista tai sokerimassasta, mutta mä päästin itseni helpommalla kaikin puolin ja käytin leluautoja.
Täytteeksi ehdotin sankarille mustikkarahkaa ja banaania, hyvä ettei toinen kiljunut riemusta! Nappiin meni mun ajatukset kaikin puolin!

Gluteenittoman pohjan tein perunajauhosta, kahtena kääretorttupohjana (2 pellillistä).
Ohje yhteen pellilliseen on todella simppeli:

4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, sekoita keskenään perunajauhot ja leivinjauhe ja siivilöi taikinaan hyvin sekoittaen. Paista 225 asteessa 8 min.

Tämän taikinan tein siis tuplana ja siitä sain kaksi pellillistä, joista taiteilin kolme kerrosta kakkuun.
Väliin mustikkarahkaa (mustikoita, kermavaahtoa ja rahkaa) ja tuoretta banaania siivuina.
Päälle tein asvaltin eli mustan kinuskin Hopeatoffee-karkeista (pussillinen karkkeja, 2 dl kermaa, keittele kunnes muuttuu kinuskiksi!), viivat tiehen sokerikuorrutuksesta, hiekka on murennettua (gluteenitonta) keksiä. Ruutulippu on hammastikusta ja paperista, autot oikeita leluautoja.
Pursotuksiin olisin halunnut kakun päälle värjätä kermavaahtoa vihreäksi, jotta oisin saanut "pensaita", mutta ennen kuin ehdin puhua edes asiasta, niin poika sanoi minulle:"Älä anna sitten Viirun laittaa kakun päälle sitä ruohoa, niinkuin isomummin kakussa oli!"
Mummin synttärikakussa viime syksynä oli todellakin vihreäksi värjättyä kermaa ja pojan mielestä tämä oli ruohoa.. Täytyy kunnioittaa asiakkaan toiveita!
Jos jäitte miettimään tuota "Viirua", niin olemme pojan kanssa lukeneet Viiru ja Pesonen -kirjoja, sekä joulun alla katsottiin myös Viiru ja pesonen -elokuva.










Olen monesti tehnyt täytekakkua kääretorttupohjalla, sillä pidän siitä miten kuohkea, pehmeä ja kostea se on, mutta yleensä käytän perunajauhojen sijaan ohrakasta (ohratärkkelys). Tosi hyvin onnistui perunajauhoillakin ja sanonpa että tämä oli kyllä viikonlopun kakuista se paremmin onnistuneempi! Toki tähän myös panostettiinkin enemmän.



Rakkaudella,
KIKU

4 kommenttia:

  1. Kyllä, kakku oli todella hyvää! (Oli Barbie-kakkukin hyvää) :) Asfalttia täytyy itsekin kokeilla joskus, sopi kakkuun tosi hyvin. Kun täytteet eivät olleet niin makeita, niin asfaltti sopi niiden kanssa hyvin yhteen. Kiitos!

    -Naapuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin myös kovasti asfaltista! Olin kokeillut sitä aiemminkin, neljä vuotta sitten kun junnu täytti 16 vuotta, mutta mausta ei ollut varsinaisia mielikuvia sen puolesta.
      Nimenomaan balanssi täytteiden ja kuorrutuksen päällä on tärkein! Olin erittäin tyytyväinen tähän kakkuun, mustikkarahka ja banaani jätti juuri sopivasti "tilaa", että asfaltti pääsi maistumaan sopivan lakritsaiselta ja kinuskiselta :) Mulla on onneks kaapissa odottamassa jo yksi pussi hopeatoffeita, jos vaikka pääsiäiseksi tekisi "mämmi"kakun! ;)

      Poista
    2. No mä tuun sit käymään pääsiäisenä! :D

      -Naapuri

      Poista
    3. Laitoin sulle jo pöytävarauksen! ;D

      Poista