sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Poikamiesboksit

Eilen kävin moikkaamassa erästä vanhaa tuttua pitkästä aikaa. 
Istuskeltiin iltaa, vaihdettiin kuulumisia ja meikä hörppi teetä kundin nauttiessa kahvistaan. Oltiin siis tämän miehen asunnolla, jossa olen käynyt ennenkin ja taas totesin, että eipä siellä ole vuodessa mitään tapahtunut. Edelleen puuttui eräs kaapinovi keittiöstä ja olohuoneen kattolamput oli asentamatta.
Muuten asunto on kyllä perussiisti, mutta miksi miehille on niin vaikeeta siivota kylppäri!!?

Siivoaminen ei ole munkaan ominta tai mieluisinta alaa, mutta kyllä muakin alkaa jossain vaiheessa villakoirat ja sekasorto ärsyttämään niin että tulee tehtyä oikein suursiivouksia
Jostain syystä nuoret sinkkumiehetkin pystyvät vielä tarttumaan siihen imuriin, mutta mikä siinä vessan pesussa on niin vaikeeta?

En melkein pystynyt eilen tämän kaverin luona käyttämään vessaa, kun teki niin pahaa kaikki se lika! Eikö pojille opeteta kotona vessan tai kylppärin pesua? Eikö miehiä ällötä likainen lavuaari tai jo vähintään nurkista ja saumoista mustunut suihkun lattia?
Näitä samoja ongelmia näkee toistuvasti useimpien miesten kohdalla, enkä minä ole ainoa joka on pannut asian merkille. Muutama viikonloppu takaperin oikein päivittelimme asiaa yhdessä erään ystäväni kanssa!

Olisiko liikaa vaadittu, että jokainen äiti kävisi ennen joulua kylässä poikansa luona ja tsekkaisi missä kunnossa se wc ja/tai kylppäri on? 
Jos toteatte saman kuin mitä minä ja monet muut naiset olemme todenneet jo monesti, voisitteko myös opastaa sitä poikaanne kylppärin pesussa? 
Ei varmasti ole liikaa pyydetty, jos toivotte poikanne löytävän rinnalleen jonkun kivan naisen!


Ystävällisin terveisin,
mahdollisesti tuleva miniänne,
KIKU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti