sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kiku; villi ja vapaa

Tulinpa tuossa törmänneeksi tv:ssä YLEn uuteen tositv -sarjaan parittomat.
Koska aihe osuu omallekin kohdalle, täytyihän tuo ensimmäinen jakso tsekata ihan puhtaasta mielenkiinnosta.
Esiin nousi monia itsellekin tuttuja tilanteita sekä asioita, kuten nettideittailu ja se kun monet päivittelevät "miten tollanen nainen voi muka olla sinkkuna!?"

Yhdyin täysin moniin naisten toteamuksiin ja koin lähes hengenheimolaisuutta heidän kanssaan.
Eräs naisista kertoi pitävänsä vapaudesta, jota kokee olevansa sinkkuna, mutta koska jossain vaiheessa haluaa lapsia ja perheen, niin yrittää tätä kautta totutella itseään deittailemaan ja "epämukavuusalueelleen".
Toinen naisista taas sanoi että kaikkien asioiden summana hänestä on tullut agressiivis-passiivinen bitch.
I FEEL YOU BOTH.


Mä kyllä deittailen alituiseen, se ei ole mikään ongelma.
Itseasiassa just perjantaina kävin tsekkaamassa erään miehen, jonka ominaisuudet olivat erittäin houkuttelevat. Ainoa mikä minua mietitytti ennalta, oli että mies on minua lyhyempi. Päätin kuitenkin, että voisin varmastikin joustaa hieman tästä kriteeristäni, jos muuten menisi hyvin.
Tällä miehellä oli aivan jumalaiset silmät! Tuijottelin niitä vähän väliä ja huokailin mielessäni, ei hitto!!!
Pituus tuli kyllä vastaan siinä vaiheessa kun hyvästiksi pussailtiin (seisaaltaan) ja mä mietin hetken aikaa että pitäisköhän mun vähän koukistaa polvia.. Yleensä kuitenkin tottunut siihen että saa melkeinpä varvistaa, vaikka pitkä tyttö olenkin...
Kyllä mä aion tavata tämän kaverin toistamiseenkin, mutta vähän erikoinen fiilis jäi, ei ehkä täysin ollut ihan "my cup of tea".

Tuosta Parittomat -sarjasta en varmaan tule katsomaan enää toista jaksoa, sillä seuraavissa jaksoissa lupaillut "runotreffit" sun muut kulttuuripläjäykset parinhakurintamalla eivät oikeastaan kiinnosta. Harmi sinänsä, sillä aiheesta olisi varmasti saanut mielenkiintoisemman, hakemalla jotain erityyppistä toimintaa ja pohtimalla asiaa laaja-alaisemmin.
Sen sijaan kesällä pyörinyt Sinkkutanssit(?) oli idealtaan ja toteutukseltaan loistava, vaikkei sitäkään tullut kyllä kokonaan seurattua.
YLEltä hyviä ideoita ja hyvin yhtiön näköisiä. Silti toivon hieman lisää potkua! Rohkeampia ideanikkareita vaan kehiin!


"Maybe some women aren't meant to be tamed. Maybe they just need to run free till they find someone just as wild to run with them." - Sex in the City


Rakkaudella,
KIKU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti