Timantit on ikuisia

Ensimmäisen kerran törmäsin artistiin nimeltä Cheek kymmenisen vuotta takaperin ollessani vielä huoleton teini. Muutamaa vuotta minua vanhempi serkkuni näytti tuolloin netistä videota, jossa joku parikymppinen kundi räppää ison porukan ympäröimänä, olisikohan paikkana ollut soramonttu. Mitään muistikuvaa biisistä tai videosta muuten, ei enää ole.

Muistan kuitenkin ajatelleeni, että ei hullumpaa, kyllä tätä vois kuunnella.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tuo samainen kundi vetää kahtena iltana peräkkäin Helsingin olympiastadionin täyteen väkeä.

Lämppärinä Stadionilla ollut JVG aloitti shown esittämällä hittikappaleitaan ja niiden myötä lavalle nousikin jo useita kotimaisia artisteja, kuten Pete Parkkonen (joka on muuten aivan uskomattoman komea ilmestys nykyään!), Raappana ja Anna Abreu. Itseoikeutetusti menossa oli mukana myös Märkä-Simo, eli jääkiekkoilija Siim Liivik. Pienissä häissä -kappale raikasi Stadionin illassa upeasti.

Viimein kello läheni yhdeksää, Stadion täyttyi ja elokuinen ilta alkoi pimentyä.

Screeneillä pyöri lehtijuttuja Cheekin uran varrelta, sekä videonpätkiä. Näiden loputtua Cheek pomppasi ylös lavan päästä, kuin tyhjästä.

Taputukset ja huuto täyttivät koko Stadikan ja itse en voinut olla hokematta: ”Herran jumala, tää on uskomatonta!”

Ilta polkaistaan käyntiin milläs muullakaan kappaleella, kuin Sokka Irti.

Ilotulitteet, valot, taustavideot screeneillä ja tulitehosteet tekivät heti homman selväksi; tähän on panostettu isolla kädellä.

Kaikki tuntui olevan mietitty viimeisen päälle, sillä pikkutarkkuudella ja yksityiskohtiin panostamisella, jota Cheekiltä vain voi odottaa!

Kappale toisensa jälkeen lavalle marssi myös joukko tunnettuja kotimaisia artisteja: Elastinen, Uniikki, Redrama, Illi, Diandra, Villegalle, Sanni, Jukka Poika, Katri Helena, Jonne Aaron, Samuli Edelmann, Erin, Jussi69, Sami Saari..

Tai jos tarkkoja ollaan, niin Jussi69 oli rumpuineen korkeuksissa esiintymislavan yllä. Ilman paitaa, pieni sade vihmoen Helsingin illassa, valonheitin valaisten juuri oikein.

Dramaattisempaa ja upeampaa se ei olisi voinut olla!

Lavalle asteli myös vuorollaan muunmuassa torvisoittokunta, kuoro, cheerleadereita ja varusmiessoittokunnan rumpaleita.

Neljäkymmentätuhatta ihmistä tekemässä aaltoa Stadionin ympäri, pitämässä yhtä aikaa kännykkäänsä ylhäällä salamavalon ollessa päällä ja laulamassa Timantit on ikuisia -kappaleen kertosäettä, oli kokemus jota ei unohda koskaan. Enkä pysty kuvittelemaan ollenkaan miltä tämä kaikki on edes näyttänyt lavalta käsin, huh!

Olen nähnyt Cheekin esiintyvän aiemmin Summer Up -festareilla sekä eräässä yökerhossa. En siis ole kulkenut erityisemmin kundin keikkojen perässä.

Tuon yökerhokeikan jälkeen tapasin Herra Tiihosen samassa kapakassa, pyysin tietysti asiaankuuluvasti nimmarin ja hieman ehkä yllätyksekseni jäimmekin jutustelemaan hetkeksi. Tuntui, että tässä on artisti, joka ymmärtää fanien merkityksen ja antaa aikaansa heille.

Olin erittäin positiivisesti yllättynyt, mutta samalla artistin kertomus silloin pian ilmestyvästä uudesta albumistaan (Jare Henrik Tiihonen 2) sai minut pohtimaan artistin jaksamista.

Cheek nimittäin kertoi tuolloin tulevan albuminsa olevan hieman erilainen kuin aiemmat julkaisunsa, hieman synkempi. Pohdiskeli miten yleisö ottaa sen vastaan. Muistaakseni vastasin, että: ”Niin kauan kuin sä teet hommaa täysillä ja täydestä sydämestä, niin jengi kyllä seisoo sun takana. Jos antaa kaikkensa, niin se riittää.”

Stadikalla tämä kaikki palkittiin, yleisö todella seisoi lähes koko keikan ajan, sillä draivi oli niin kova. Cheek saavutti jotain, mistä muut artistit Suomessa voviat vain haaveilla. Elämä heittelee, meillä kaikilla on hyviä ja huonoja aikoja, se on vain elämää. Tämä ilta kuitenkin oli Cheekin uran kruununjalokivi, siitä ei ole epäilystäkään.

Artistilla on nyt edessään kovalla työllä ansaittu tauko, joka toivottavasti antaa kaiken sen, mitä Jare siltä haluaakaan.

Keikan jälkeen puhuimme ystäväni kanssa siitä, kuinka mielenkiintoista olisi joskus päästä juttelemaan elämästä Jare Tiihosen kanssa, millaista on olla Suomen kovin artisti. Omaan elämäänkin saisi varmaan sitä kautta erilaista perspektiiviä, toisaalta myös hedelmällinen keskustelu voisi antaa jotain uutta artistinkin elämään. Luultavasti niinkin suosittu artisti, kuin Cheek, painii samanlaisten ongelmien kanssa elämässään, kuin me tavallisemmatkin kaduntallaajat.

Joka tapauksessa, minä olen todella onnellinen, että olin Stadionilla.

Rakkaudella,

KIKU