Olin tilannut syyskuun lopulla jo pitkään haaveilemani suorakaiteen muotoisen uunivuoan, johon kuuluu ritilä paahtamista varten.
Sellaisen mitä Jamie Oliverkin tuntuu käyttävän vähän väliä!
Sellaisen, jonka pohjalle saat tehtyä kastikkeen ja siten hyödynnettyä kaikki ihanat vuoassa muhineet maut!
KYLLÄ!
Sunnuntaina tämä vehje pääsi neitsytmatkalleen - myötätuulessa.
Lopputulokseen olin enemmän kuin tyytyväinen!
Kasvikset kypsyivät tasaisesti, kun kananpoika ei maannut suoraan niiden päällä, ja samoin kanakin paahtui alapuolelta nahaltaan ihanan rapsakaksi.
Kasvikset kypsyivät tasaisesti, kun kananpoika ei maannut suoraan niiden päällä, ja samoin kanakin paahtui alapuolelta nahaltaan ihanan rapsakaksi.
Kasvisvalikoimana oli tällä kertaa porkkanaa, vihreää papua, perunaa ja salottisipuleita, maustettuna vain oliiviöljyllä, suolalla, pippurilla ja kuivatulla lipstikalla.
Kana oli valmiiksi pintamarinoitu yrteillä.
Kastikkeen tein kuin teinkin uunivuoan pohjalle ja se kyllä kruunasi koko komeuden.
Yhtään ei harmittanut ottaa seuraavana päivänä töihin tällaista apetta evääksi ja loput kanasta renssattuani sain aikaan vielä aivan taivaallista pastakastiketta.
Kaikin puolin loistava ostos, niin uunivuoka kuin siinä valmistamani aineksetkin.
Rakkaudella,
KIKU
p.s. Jälkkäriksi maisteltu Pandan suklaakonvehtirasiauutuus "Panda Desserts" oli pettymys suurten odotusten äärellä. Tänä jouluna vanha kunnon Twist -pussi saattaa hyvinkin olla kuumaa valuuttaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti