Bruschettan juuret juontavat Antiikin Roomasta, jolloin oliivien viljelijät ottivat oliivilehtoihin mukaansa leipää, jota paahdettiin nuotiolla. Tämän paahdetun leivän kanssa he maistelivat vastapuristamiaan oliiviöljyjä, toisin sanoen suorittivat laaduntarkkailua.
Bruschetta onkin kaikessa yksinkertaisuudessaan paahdettua leipää valkosipulilla, oliiviöljyllä ja mausteilla. Tämä "pohja" kuitenkin on kuin tyhjä taulu, valmiina kaikille lukemattomille mahdollisuuksille, joita maa päällään kantaa.
Leipä paahdetaan yleensä grillissä tai uunissa, mutta itse en raaski etenkään pientä määrää tehdessäni turhaan kuluttaa energiaa ja aikaa uunin tai grillin lämmitykseen.
Tässä kohtaa tulee apuun eräs pienkodinkone, jonka arvelisin löytyvän lähes joka keittiöstä; leivänpaahdin!
Leikkaa hyvästä maalaisleivästä sopivat, paahtimeen mahtuvat(!), leivät ja laita ne paahtumaan.
Tällä välin valmista täytteet (vai sanoisinko päälliset?), esim. tomaattia, mozzarellaa, basilikaa, kevätsipulia. Leikkaa kaikki ainekset pieniksi ja sekoita keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla.
Leivät ehtivät luultavasti ponnahtamaan paahtimesta ennen kuin olet valmis, mutta älä missään nimessä hätiköi leipien pois ottamisessa! Leivät saavat rauhassa jäädä odottamaan paahtimeen, sillä silloin ne kuivahtavat hieman, imevät paremmin makuja käyttämästäsi täytteestä eivätkä muutu kostean veteläksi!
Kun täytteesi on valmis, ota valkosipulin kynsi, kuori se ja leikkaa kanta pois. Pyyhkäise valkosipulin leikkuupinnalla leipien pintaa (pinta on karhea ja siihen tarttuu ihanasti valkosipulia!) ja pirskottele hieman oliiviöljyä päälle. Jos lorahtaa enempikin öljyä, niin levitä sormella tai pullasudilla tasaisemmin leivän päälle.
Levitä täyte tasaisesti leipien päälle, lisää halutessasi oliiviöljyä, suolaa ja pippuria, sitten ei muuta kuin nauttimaan!
Valmistusaika taisi olla mulla tänään 5 minuuttia ja varmaan vielä hidastelinkin siinä!
Valmistusaika taisi olla mulla tänään 5 minuuttia ja varmaan vielä hidastelinkin siinä!
Kokeile täytteeksi myös pinaattia, fetaa ja pinjansiemeniä tai paistettua munakoisoa ja paahdettua paprikaa. Miksei ihan vain ilmakuivattua kinkkuakin, oih!
Bruschetta käy aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, iltapalaksi, alkupalaksi, pikkusuolaiseksi... Mitäs mä tässä selittelemään, bruschetta käy mihin vain ja milloin vain!
Leivänpaahtimen kanssa bruschettaa osaa tehdä lapsikin!
Rakkaudella,
KIKU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti