keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Loppiaisviikonloppu

Loppiainen päätti jälleen nämäkin juhlapyhät ja täytyy myöntää että itselläkin alkoi jo merkkejä jonkinasteisesta turnausväsymyksestä näkymään.
Ihana palata arkeen viimein ja saada kaikki taas rullaamaan normaalisti.

Loppiainen ja sitä edeltänyt viikonloppu oli täynnä herkkuja sekä yhdessäoloa.
Perjantaina vietimme "uudenvuoden juhlia", sillä varsinainen vuodenvaihde meni meillä sairastellessa ja päätimme siirtää suunnitelmia hieman eteenpäin.
Kummipoika käytiin hakemassa aamupäivästä leikkimään ja kummitädillä olikin muutama ässä hihassa poikaa varten! Kaikkea ei ehditty sillä kertaa, mutta kukkopillejä opeteltiin soittamaan! Oli kyllä hauskaa, sillä itsekään en ole vuosiin soitellut kukkopillillä.


Illalliselle saapui loputkin naapurinväestä sekä mummi. Tällä kertaa kokkausvuorossa oli äiti ja saatiinkiin maistaa monille ennestään tuntemattomia blinejä!
Kaveriksi blineille oli palvikinkkutäyte, kylmäsavulohitäyte, sipulia, punajuuria ja tietysti maustekurkkua.
Ihanan rapeat blinit, maukkaat täytteet, hyvä seura. Ei voi kyllä valittaa yhtään mistään!
Jälkkäriksi vielä puolukkajäädykettä, voilà!


Mummi oli tilannut multa nimipäivikseen täytekakun ja meinas olla hankala keksiä millaisen tällä kertaa tekisi. Suklaata kakkuun ei pahemmin tehnyt mieli laittaa kaiken joulunajan mässäilyn jälkeen. Päinvastoin teki mieli jotain raikasta! Lopulta sain idean katsottuani uusintana Jamie Oliverin jouluruoka jakson, jossa Jamie tekee siskonpoikiensa kanssa todella hyvännäköistä mandariinihyytelöä. MANDARIINIT, ahh! Tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan!
Vaalea kakkupohja, väliin lemon curdia (sitruunatahnaa), vaniljalla maustettua kermavaahtoa ja mandariinilohkoja. Päälle "mandariinikukka", kermavaahtoa ja hentoja suklaakiehkuroita.




Maanantaina vein sitten molemmat kämppismussukkani (aka äiskän ja junnun) ulos syömään ja voi että maistuikin hyvältä jonkun muun tekemä ruoka!

Nyt paluu arkeen, jauhelihaa ja makaronia... Ei vaiskaan! Intialainen mangokana porisi heti eilen pannulla! ;)



Rakkaudella,
KIKU

torstai 2. tammikuuta 2014

Kylään viemisinä kolmen ruokalajin illallinen

Jos et aina jaksa siivota ja puunata kotona vieraita varten, mutta haluaisit silti tarjota illallisen läheisillesi, tee kuten minä tein ja tuppaudu kylään illallinen mukanasi!

Uhrini sijaitsivat tällä kertaa Porvoossa ja mukaani nappasin molemmat velikultani. Illan ruokalajit olivat seuraavat:

Blinit kylmäsavulohijäätelöllä
***
Sitruunarisotto kampasimpukoilla ja granaattiomenalla
***
Hovijälkiruoka


Blinit tein Valion ohjeen mukaan ja paistoin jo kotona. Paikan päällä lämmitin blinit uunissa, 150 asteessa n. 15 minuuttia.
Kylmäsavulohijäätelön ohjeen olin omannut jo lähemmäs kymmenen vuotta, mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa kokeilin sitä. Ainekset olivat hyvin tyypillisiä blinien lisukkeita; ranskankermaa tai smetanaa, kylmäsavulohta, kantarelleja, ruohosipulia, timjamia, vaahdotettua kermaa, sitruunaa, mausteita.
Jopa niinkin tyypillisiä lisukkeita, että tokko enää ensi kerralla väännän niistä jäätelöä, kun toimivat varsin hyvin omina itsenäänkin. Hauska kokeilu kuitenkin; suolaisia lettuja, suolaista jäätelöä.

Sitruunarisoton tein kotona 'al denteksi'. Paikan päällä kiehautin enää loput kasvisliemestä ja imeytin kattilassa risottoon. Sitruunamehu joukkoon, sekä voi ja Grana Padano -raaste.
Parmesan ei ole valloittanut minua, suosin mieluummin Grana Padanoa, joka on hyvin samantyyppistä kuin Parmesan.
Risotto oli perus risotto"pohja", mutta samalla kun lisäät valkoviinin, lisää sitruunan kuoriraastetta sekä puolen sitruunan mehu joukkoon! Toinen puolikas sitruunamehusta lisätään tosiaan lopuksi.
Kampasimpukat valmistuvat jo kahdessa minuutissa, etenkin käyttämäni Rainbow'n pakastekampasimpukat, jotka olivat todella pieniä.

Hovijälkiruokaa varten vaahdotin kerman, lisäsin siihen hieman rahkaa ja maustoin sokerilla. Kasasin laseihin kerroksittain kerma-rahkaa, vadelmia, marenkimurua ja pistaasipähkinöitä.
Suklaa kuuluu myös monesti hovijälkiruokaan, mutta koska toin mukanani vielä erikseen tuliaiskonvehteja Yorkin matkalta, jätin tässä kohtaa suklaan käyttämättä.




Tein siis paikan päällä seuraavat toimenpiteet:
  • Lämmitin blinit
  • Lisäsin risottoon viimeisen osan kasvislientä, sitruunamehun, juustoraasteen ja voin.
  • Paistoin kampasimpukat
  • Tein kerma-rahkaseoksen.
  • Kasasin annokset
Helppo nakki! Seuraavia illalliskutsuja odotellessa!


Rakkaudella,
KIKU

Monipuolinen tuubihuivi

Olin aivan varma että blogit ja netti tursuavat ohjeistuksia mihin kaikkeen tuubihuivi taipuu, mutta ainakaan pikainen googlettaminen ei tuottanut odottamaani tulosta.
Tuubihuivit tulivat lähes ryminällä kauppojen hyllyille joitakin vuosia sitten ja vaikken heti aluksi lämmennyt tuubille, olen tällä hetkellä tuubihuivien vakiintunut käyttäjä ja näköjään jopa puolestapuhuja!

Tuubihuivit ovat olleet puheenaiheena etenkin viime vuoden lopulla, lahjottuani kahta vakilukijaani/-kommentoijaani itsetehdyillä joululahjoilla (Bloggari lahjoo) kiitoksena blogivuodesta 2013. Blogivuosi, joka muuten sisälsi täydet SATA blogipostausta! Tänä vuonna toivon mukaan luvassa vieläkin enemmän luettavaa!
Tuubihuivit todellakin ovat otsikon mukaisesti monipuolisia ja keräsin kuviksi pari mieleeni tullutta ideaa huivin käytöstä.
Minulla on kuvissa käytössäni melkoisen paksu ja isokin tuubihuivi, mutta näitähän löytyy nykyään oikeastaan joka lähtöön!








Suomen talvi osaa yllättää, varaudu tuubihuivilla! Se käy tilanteeseen kuin tilanteeseen! ;)


Rakkaudella,
KIKU

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

MMXIV

Vanha vuosi väistyi uuden tieltä ja jälleen on aika toivoa ja uneksia suuria, voinen jopa sanoa että esittää toiveita uudelta vuodelta.

Oli ihana lukea uuden vuoden aattona Facebookista kavereideni vuosikoosteita ja huomata, että vaikka moni oli kohdannut vuoden aikana erinäisiä haasteita vastoinkäymisiäkin, niin yleinen fiilis menneestä vuodesta oli kaikilla hyvä. Ilon tunne näiden kanssaihmisteni puolesta oli ylitsevuotava.
Näinä aikoina, kun yleinen pahoinvointi on tuntunut lisääntyvän yhä enenevissä määrin, on erittäin hienoa huomata, että oma tuttavapiiri saa pidettyä otteensa kiinni elämässä ja vieläpä hymy huulillaan!

Ennen joulua puhuimme kotona äiskän kanssa nyt jo menneestä vuodesta ja totesimme, että vuosi oli ollut hyvä ja suopea meille. Monelle muutto lapsuudenkotiin ja työpaikan menettäminen voisi olla kova paikka, mutta minun elämääni molemmat muutokset ovat päinvastoin tuoneet vain hyviä elementtejä.

Tämä vuosi tuo mukanaan juhlanaiheita, kun juniori täyttää tässä alkuvuodesta kaksikymmentä ja syksymmällä rakas äiti täyttää myöskin pyöreitä.
Ulkomaanmatkoja on tiedossa ainakin yksi: Kroatiaan.
Arvatenkin vuosi tuo jälleen mukanaan kaikenlaista, hyvää ja huonompaakin, mutta tärkeintä on selviytyä kaikesta voittajana.
Leuka pystyssä ja suupielet korvissa!

Toivonkin kaikille meille oikein hyvää uutta vuotta!
Olkoon 2014 hyvä kaikin puolin, suokoon se onnea, iloa, rakkautta ja hyvinvointia. Ratketkoon ongelmamme helposti ja kuivahtakoon kyyneleemme nopeasti. Pakahtukoon sydämemme ihanista yllätyksistä ja johdattakoon lempeä tuuli meitä eteenpäin matkallamme elämässä.



Rakkaudella,
KIKU

lauantai 28. joulukuuta 2013

Helppo viikonlopun brunssi

Brunssi on yksi parhaimmista itsensä ja muiden hemmottelukeinoista. Brunssi tuntuu ajatuksena monesti työläältä, mutta kuten aina, kyse on suunnittelusta ja valmistelusta!

Tällä kertaa meillä syötiin pekonia pinaattipedillä ja uppomunilla, kylmäsavulohta, avocadoa, maustekurkkua, tomaatti-mozzarellarieskarullat, köyhiä ritareita vaniljavaahdolla sekä kotitekoisilla vadelma- ja appelsiinihilloilla.
Hyvä niksi, jolla saat uppomunat onnistumaan, on keittää munat kelmun sisällä!
Ota pieni kulho/kuppi, aseta siihen kelmu (kelmun pitää jäädä kuopalle!), riko muna kulhoon kelmun päälle, mausta (esim. suolalla ja valkopippurilla) ja sido kelmusta nyytti.
Keitä nyyttiä kiehuvassa vedessä nelisen minuuttia ja voilà!


Hyvä ruoka on rakkautta!


Rakkaudella,
KIKU


torstai 26. joulukuuta 2013