torstai 9. heinäkuuta 2015

Roadtrip etelärannikolla

Helteinen sää ja yksi ylimääräinen perjantaivapaa, ei sitä malttanut kotona lusia!
Kuten taannoin ystäväblogissani Päivänsäteen Menninkäinen, mekin suuntasimme mamman kanssa muunmuassa Kotkaan ja Sapokan vesipuistoon!

Sapokassa sattui juuri tuona viikonloppuna olemaan kansainväliset suurmarkkinat ja tunnelma olikin todella ihana!
Myyntikojuja oli monista eri maista ja herkkuja oli joka lähtöön!
Maistelimme kurpitsansiemenpretzeliä ja erilaisia italialaisia pikkuleipiä.
Uudet kesähatutkin tuli ostettua.









Olimme etukäteen jo varanneet majoituksen Pyhtäältä, hotelli Mäntyniemestä.
Hotelli sijaitsi todella syrjässä ja pari kertaa jouduimmekin kääntymään ympäri ajettuamme ohi oikeista risteyksistä.
Huoneet olivat siistit ja simppelit, kylpyhuone olisi kaivannut päivitystä, mutta muuten varsin käypä kokonaisuus.
Hotellin ravintolan ala carte -annoksissa ei ollut kehuttavaa, ennemmin suosittelen syömään jossakin muualla. Aamupala sen sijaan oli häkellyttävän runsas ja monipuolinen!
Ulkopuolisille hotelli myikin aamupalaansa brunssin nimellä ja hinta tällöin 14 € / hlö.

 



Lauantaina poikkesimme vielä matkalla Ruukki picnicissä ihastelemassa vanhoja autoja.











Kikun Unelmalomat järjestää muuten tänä kesänä vielä viiden päivän matkan Saarenmaalle ja ensi vuoden matkoistakin ollut jo puhetta. Lomaileminen vaan on niin mukavaa!


Rakkaudella,
KIKU

3 kommenttia:

  1. Ei vitsi, tekin kävitte siellä! Ja mainio keli osui teillekin! Mua nauratti, kun tuolla alussa lukee, että ostettiin kesähatut ja seuraavassa kuvassa mielikuvitukseni kehitteli sinun olevan tuolla pusikossa tuollainen kartio-heinä-nuuskamuikkus-hattu vaan pilkistäen! :'D

    Makeita nuo vanhat autot, multa menee jotenkin aina ohi, kun tällaisia automiitinkejä olis lähiseudulla.

    Tuota Saarenmaan matkan raporttia jään odottelemaan mielenkiinnolla. Meidän poppoo suuntaa kohti pohjoista ensi viikon alussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullakin tuli Nuuskamuikkunen siitä "risukatosta! mieleen! :D
      Ostin hieman konservatiivisemman hatun valitettavasti tällä kertaa, instagramista voi käydä katsomassa https://instagram.com/rakkaudellakiku/ ;)

      Oikein hauskaa pohjoisen reissua, nauttikaa! :)

      Poista
    2. Ihanat täti sininen ja täti vihreä!

      Poista