sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Lapsenmielisen wc-rullateline

Dinosaurukset on kiehtoneet ihmisiä jo satoja vuosia ja niitä on myös tuotteistettu oikein urakalla:
Jurassic Park ja Maa Aikojen Alussa -elokuvat, Dinojuna -piirrossarja, Barney -piirroshahmo, Hevisaurus -yhtye, Yoshi -konsolipelihahmo. Muutamia näin mainitakseni.
Jäinpä miettimään kuinka monta dinosauruslajia osaisin nimetä..
Tyrannosaurus, brontosaurus, pterodactyl, triceratops. Neljään pääsin, ei kovin kummoinen tulos.
Onneksi dinosaurusten tunnistaminen ei ole ollut mun päivän tehtävä, vaan sen sijaan tuunasin vararullaa varten uuden telineen vessaan.


Dinosauruksen Junnu löysi kirpparilta ja toimitti mulle, kun kerran olin ilmoittanut juurikin tällaista etsiväni. Dino oli väritykseltään alunperin punertava, maalipinta tosin oli hyvin kulunut jo,
Aloitin maalaamalla dinon ensin valkoisella pohjavärillä ja pintaväriksi päädyin tähän hopeaan. Turkoosi olis myös ollut kiva valinta, mutta hopeehan ei oo häpee!
Jos tällaiseen projektiin lähdette, niin pitäkää huolta, että dinon kaula on tarpeeksi pitkä, jotta se näkee kurkkia rullan yli! Tässäkin ollaan aivan hilkulla riittääkö mitta vai ei.

Nyt vaan pitäis rempata koko wc uusiksi, jotta dino sais oikeanlaiset puitteet. Ei paha, eihän?


Rakkaudella,
KIKU

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Piñata-kakku

Tiedätte varmaan piñatan? Sellainen narun päässä roikkuva juttu, jota yritetään lyödä pesäpallomailalla, jotta päästäisiin käsiksi sisällä oleviin herkkuihin,
Alkuperä on Meksikossa, mutta ainakin jenkkeihin piñatat ovat levinneet joltain osin.
Jostain syystä piñata kuulostaa mun mielestä huippuhauskalta jutulta, mutta vielä kun ei ole saanut aikaiseksi askarrella sellaista, päädyin kokeilemaan piñata-kakkua! Halloweenin hengessä kurpitsan muotoa mukaillen.



Kakussa ei ollut mitään erikoisempia koristeita tuon sokerimassan lisäksi, sillä mökkiolosuhteet hieman rajoittivat puuhastelua. Olisin lisännyt muussa tilanteessa päälle vihreästä sokerimassasta palan vartta ja mustalla sokerimassalla tai tomusokerikuorrutuksella halloween-kurpitsalle tunnusomaiset "kasvot".

Jokatapauksessa, kakku on tehty kahdesta eri kokoisesta pohjasta: 18 cm ja 24 cm. Tein kuuden munan sokerikakkutaikinan, jonka jaoin vuokiin.
Pienemmän pohjan leikkasin kahteen osaan; näistä tuli alin ja ylin kerros. Keskelle tuli kerrokset 24 cm pohjista.Vain ylin kerros oli kokonainen, muissa kerroksissa oli keskellä reikä, jonka tein isolla pyöreällä muotilla (halkaisija 7-10 cm).
Väliin tuli appelsiinituorejuustoa ja aprikoosikermavaahtoa.
Sisällä amerikanpastilleja, pähkinöitä sekä suklaarusinoita.

Kakku oli kyllä sen verran hauska, että aivan varmasti tulee kokeiltua toistekin!


Rakkaudella,
KIKU